HSGC ry:n hallituksen ja toimikuntien jäsenet kävivät lauantaina 28. elokuuta tutustumassa GoGolf Isosaareen. Menomatka viivästyi hieman Isosaari-laivan keulavisiiriongelmien vuoksi. Alus saatiin kuitenkin kuntoon ja myös torikahville poistuneet seurueen jäsenet pikahälytyksellä kyytiin.

Emäntänämme saaressa oli kentänhoitaja Lotta Järvimaa, joka varusti lainamailoilla ne, jotka olivat raaskineet jättää omat mailat kotiin.

Isosaaren 9-reikäinen par-3 kenttä yllätti kävijät positiivisesti. Ykkösväylä on kentän lyhin, vain 65 metriä ja rannan sivuitse lyötävä viimeinen väylä pisin, 144 metriä. 120-metrinen kakkosväylä lyötiin veden yli.

Kilpailutoimikunta oli kehittänyt seurueelle erikoisscramblen, jossa kisasivat Pata-, Risti-, Ruutu- ja Hertta-joukkueet. Pelin jälkeen oli mahdollisuus saunaan ja uintiin ennen Upseerikerhon aurinkoisella terassilla nautittua lohikeittoa ja pullakahveja. Päivän päätteeksi pidettiin hallituksen kokous sekä arvioitiin mennyttä ja suunniteltiin tulevaa.

Isosaaren kenttä on avoinna 12.9. saakka. Lue lisää GoGolf Isosaaresta.

 

X