Keväällä Valdemarin päivänä sovimme Valde K:n kanssa, että kesällä menemme yhdessä kierroksen pelaamaan. Eilen oli se päivä. Valde on seuramme ikäpresidentti. Seuraava tasakymmen hänellä on 100. Onhan siihen toki vielä jokunen vuosi aikaa.

Valde asuu kentän naapurina. Hillin kolmosella päättäessäsi yrittää driverillä viheriölle, on hyvä tähtäyslinja Valde lipputanko. Kun kenttä aikanaan aukesi oli Valdella ikää jo 75 vuotta. Sopiva hetki aloittaa golfarin ura. Urheilumiehelle se kävikin varsin sujuvasti. Elävästi vielä muistan noin 10 vuoden takaa, että olin kesäaamuna varhaisella lähdössä pelaamaan senaikaista aamupalakierrosta. Valde lähti kentälle vähän ennen kuutta ja meidän minikisamme oli määrä startata kuudelta. Muita kilpakumppaneita ei näkynyt, joten koitin houkutella Valdea mukaan. Hän totesi, että ei hän kisaan lähde. Totesin siihen, että selvä asia – otan sinut sitten kiinni, jos muita ei jostain syystä tulisikaan. Siihen Valde: “Minä kyllä pelaan aika ripeästi”. Niinhän siinä kävi, että muita ei kello 6 paikalla ollut. Valde oli tiiamaassa kakkosella kun minä lähdin ykköseltä.

Peli sujui mainiosti ja viheriöillä sain hiukan apuja ensimmäisillä väylillä kasteessa näkyvistä Valden puttilinjoista. Muistelen pelanneeni 80 lyönnin tuntumaan – voipa olla, että aika kultaa muistot, mutta joka tapauksessa palloa ei tarvinnut metsän puolelta etsiä kertaakaan, eikä lammetkaan olleet haittana.

Hillin kiertämiseen minulla meni aikaa kaksi tuntia ja kymmenen minuuttia. Niin meni Valdellakin – enkä siis saanut häntä kiinni. Arvelen, että ikäpresidentillämme oli silloin mittarissa jo yli 80 vuotta. Kunnioitusta herättävä saavutus – niin ikä kuin nopea pelikin.

Eilen lähdimme matkaan 6:50 ja kierrokseen meni meiltä kolmelta kolme tuntia ja 40 minuuttia. Valde pelaa nykyään autolla. Lyöntiä vuodet eivät ole juurikaan verottaneet. Pallo lähtee tiiltä varman ja vakaan lyönnin ohjaamana keskelle väylää. Honöörin Valde vei meiltä poikasilta väylällä 11 hienolla parilla – eikä birdiekään jäänyt kuin 10 senttiä lyhyeksi. Meillä Antin kanssa on ikää yhteensä pian 120 vuotta. Olemme siis jo aikamiehiä, mutta Valdeen verrattuna olemme ja tulemme aina olemaan nuoria poikia.

X