Golfin pelaaminen on hieno tapa irrottautua arjen muista asioista. Golf antaa mahdollisuuden keskittyä kohtuullisen kummalliseen asiaan. Hankalilla välineillä lyödään pientä palloa halkaisijaltaan hiukan päälle kymmenensentin reikään. Lyöntiin on keskityttävä kokonaisvaltaisesti. Muuten ei palloon osu – eikä aina silloinkaan, kun on kovasti mielestään keskittynyt.

Ihmismuisti on kummallinen ominaisuus. Kierroksen jälkeen muistan melkoisella varmuudella jokaisen lyöntini juuri päättyneeltä kierrokselta. Nyttemmin on niin, että kaikkia putteja en välttämättä enää muista. Yleensä kuitenkin pelatun reiän jälkeen nekin ovat mielessä niin, että tulos tulee kirjattua oikein.

Toisinaan, kun iltasella on hankala saada unta, milloin mistäkin syystä, niin virtuaalikierroksen pelaaminen milloin milläkin kentällä on hyvin meditatiivista. Mieli rauhoittuu ja uni tulee silmään. Hyvä niin.

Joskus käy myös niin, että näen unta pelaamisesta. Aika harvoin tosin. Viime yönä kuitenkin näin golfunen. Olin par kolmosella kolmen pelaajan ryhmässä viimeisenä lyöjänä. Kaksi edellistä palloa oli päätyneet – toinen oikealle ja toinen vasemmalle puolelle viheriötä. Oma lyöntini lähti hyvin ja jotenkin pallon lennosta piirtyi melkein samanlainen viiru, kuin televisiolähetyksissä. Ainoa poikkeus oli se, että kyseinen viiru oli väriltään tumman keltainen. Lyönti näytti tosi hyvältä ja tokaisin unessa, että tästä tulee holari. Niin myös kävi – pallo päätyi pompuitta suoraan kuppiin. Peliseura epäili, että se taisi pompata pois ja päätyä lipun taakse. Vastustin tätä käsitystä pontevasti. Ja niin vain oli, että pallo löytyi reiästä. Riemukas tunne. Golfuni päättyikin sitten siihen.

Syysiltojen pimentyessä toivotan meille kaikille hyviä golfunia. Peli saa niissä ihan uusia piirteitä ja avaa hienoja menestymisen mahdollisuuksia.

X